Tänään olen kaivannut kosketusta, ihoa. Haluaisin jonkun piirtämään selkääni, minun pitäisi arvata mitä selkääni piirretään. Kaipaan turvallista kättä niskaani. Haluan antaa jollekin kosketuksen.
Tarvitsen kai lämpöä ja läheisyyttä, olen yhtä hellyydenkipeä kuin kissani. Osaan kehrätäkkin, tosin en niin hyvin kuin kissani.

Pelasin tänään biljardia, olin huono. Mutta hetkittäin hyvinkin hyväonninen. Pitäisi opetella käyttämään sitä keppiä, kai sillä joku hienompikin nimi on, mutta minulle se on yksinkertaisesti keppi. En osaa lyödä oikein, mutta tänään minua opetettiin käyttämään sitä taas hiukan paremmin. Olin kuulemma melkein toivoton oppilas. :) Mutta koskaan en ole joutunut konttamaan pöydän ali, siitä olen ylpeä. Haluaisin oppia tuon lajin jalon taidon, ja shakin. Ajatus shakin peluusta kiehtoo minua aivan suunnattomasti, mutta en ole edes shakkilautaa nähnyt moneen vuoteen. Vielä joskus opettelen pelaamaan shakkia, taidan vieläpä olla juuri sen luontoinen ihminen, että kärsivällisyyteni siihen riittäisi.

Sain yhden työprokkiksen eteenpäin. Haluaisin saada sen pois jaloista, mutta se on roikkunut jo melkein vuoden, välillä minun saamattomuudestani, välillä toisen osapuolen. Miettikää, melkein vuosi, ja se on vain yksi juliste! Tiedän, että minulla olisi paljon enemmän innostusta, jos toinen osapuoli olisi yhteistyökykyisempi, ja jos saisin palkkaa. En saa kuin pari opintoviikkoa, enkä niitäkään opintoviikkoja välttämättä tarvitsisi, kun saldo alkaa olla valmistumisen kannalta aika kunnossa. Ei se rahakaan niin paljon paina, mutta ottaa päähän se kun toinen ei sano juuta eikä jaata, ja sitten yhtäkkiä tulee viikkojen päästä soitto, että näin tehdään ja huomenna pitää olla valmista. Raivostuttavaa... En minäkään ihmeisiin pysty.

Sain tänään omasta mielestäni suuren kunnianosoituksen. Eräs blogikirjailija oli lisännyt minut omille sivuilleen blogilistalle. Eli minulla on ainakin yksi lukija, loistavaa! Hah.
Enpä tiedä mikä minuun on mennyt, kun lähipäivinä olen kirjoittanut tänne melkeinpä, joka päivä, tai siis joka yö, olen kai hurahtanut tähän, ja kohta kyllästyn, kun ei ole enää mitään sanottavaa. Tai tuskinpa minulla koskaan mitään suunnattoman suurreellista sanottavaa ole.
Olen lähiaikoina istunut liikaa koneella, jokainen yö, välillä päivisinkin, jos satun olemaan hereillä. Enpä oikein tiedä mihin aikani olen tässä näytön edessä käyttänyt, mutta kai tämä on parempi ja terveellisempi vaihtoehto kuin baarissa istuminen. Vaikka en alkoholia juokkaan, tulee siellä poltettua niin paljon enemmän. Olen kyllä käynyt yhden kolan juomassa melkein joka ilta, mutta lähden aikaisin kotiin, paitsi tänään, kun biljardi sai minut valtaansa.

Kelasta soitettiin tänään. Olen yli vuoden saanut asumislisää vanhaan osoitteeseen. Pitäisi kuulemma toimittaa sinne uusi vuokrasopimus, ja joku mikälie lomake täytettynä. Inhoan lomakkeiden täyttämistä, ja koko Kelaa, siellä asioimista. Siellä joutuu jonottamaan, ja välillä tulee oikeasti huono olo muiden ihmisten puolesta. Kerran siellä oli eräs vanha mies, joka laski alleen, tuli niin sääli, että melkein aloin itkemään. Tosin, kyllä siellä huvittavia ihmiskohtaloitakin löytyy, kerran sisään tuli humalassa oleva kalju keski-ikäinen mies, joka ovelta huusi täyteen ääneen "Jou jou, mä oon mater faker!" Olin aivan kirkkaanpunainen, kun yritin pidätellä naurua mummojen keskellä. Vieläkin naurattaa tapaus. Mutta parasta oli, että mies näytti siltä, että hänellä oli oikeasti kivaa, eikö se ole pääasia?

Pitäisi alkaa metsästämään jostakin kesäkuuksi töitä. Ehkä toukokuuksiki. Harva paikka ottaa uutta ihmistä niin lyhyeksi aikaa töihin, mutta enempää en voi olla, koska heinäkuun alussa pyyhin Suomen pölyt hetkeksi pois jaloistani ja suuntaan maailmalle. Tänään päätin, että jos vain mahdollista, aijon tänä vuonna osallistua teatterin kesänäytelmään. Niin pitkään aikaan en ole voinut kesäisten vuorotöiden takia osallistua teatterin toimintaan, mutta tänä vuonna aijon osallistua senkin uhalla, etten voi sitten töihin hakea. Saan matkaan tarvittavat rahat jostakin muualtakin revittyä, jossei muuta niin kävelen pankkiin ja haen lainaa.

Ammattikorkeakoulujen haut ovat alkaneet. Pitäisi hakea, kun vain tietäisin mihin hakisin. Jos käy mieletön onni, ja pääsen jonnekin sisään, aijon hakea vuodeksi poissaolevaksi opiskelijaksi ja sitten Suomeen paluun jälkeen aloittaa taas opiskelut. Mutta tuskin pääsen, koska harva ammattikorkea ottaa sisään ihmisiä minun ammattitutkinto nimikkeelläni, koska osaaminen on kuulemma liian suuri. Mikä järki siinäkin sitten on, en ymmärrä. Miksi ammattikoulusta sitten voi hakea ammattikorkeaan, jos koulut eivät ota sisään, koska "osaaminen on liian suuri". Typerää mielestäni.
Nyt lähden etsimään itselleni uutta koulua. Ehkä löydän itselleni aivan uuden alan, jota en osaa, joten osaamiseni ei ole liian suuri.