Eilen saavuttiin Xiameniin, Kiinan ita-rannikolle. Rakastin tata kaupunkia ensi kosketuksesta lahtien. Suomalaisen luonto kaipaa Pekingin ja Shanghain kaltaisten miljoonakaupunkien jalkeen jotakin pienempaa. Eihan tama suomalaisessa mittakaavassa kovin pieni kaupunki olisi, mutta ottaen huomioon, etta olemme Kiinassa, tama on aika pienoinen merenrantakaupunki. Tama rauhallisuus on minulle yhta juhlaa, liikenteen melun lapi onnistuu kuulemaan luonnonaanet, lintujen laulun, ja meren. Kadunkin  uskaltaa ylittaa pelkaamatta henkensa edesta.
Miljoonakaupunkien neonvalot tekivat minuun lahtemattoman vaikutuksen, miljoonakaupunkien luonnollinen luonnottomuus kiehtoo minua. Se on asia jota paikalliset tuskin huomaavat, mutta minuun se teki lahtemattoman vaikutuksen, sellaista en ole koskaan ennen kokenut. Luonnottomista asioista on tehty taysin luonnollisia ja jokapaivaisia. Tulen kaipaamaan miljoonakaupunkien sekamelskaa, valtavat pilvenpiirtajat ja ransistyneet lahoamiskunnossa olevat murjut elavat kaupungeissa sulassa sovussa vierekkain.

Tama on juuri sellaista matkailua, josta mina pidan. Kuljeskelua kaduilla ilman paamaaraa, pysahtya ihmettelemaan elavia kanoja hakeissaan, jotka joku ostaa paivalliseksi, uskaltautua koskemaan elavaa rapua, jota katukauppias naureskellen sinua pain ojentaa, kokeilla katukeittioista uusia makuja tietamatta mita suuhunsa pistaa, keskustella parturin kanssa hiustenleikkuun hinnasta ilman yhteista kielta, istuskella kahvilla seuraten kaupungin vilinaa, eksya mielenkiintoisille pikkukujille kokemaan ja nakemaan kaikenlaista uutta ja erillaista, ihastella ja kauhistella katutoreilla myytavia pienia kaneja ja kilpikonnia, jotka myydan viiden juanin pilkkahintaan.

Nain tanaan meren ensimmaista kertaa Suomesta lahtoni jalkeen. Olen kaivannut merta, mutta sen miten paljon sita olenkaan kaivannut ymmarsin vasta tanaan meren nahdessani.
Oli ihanaa nahda loputon sininen aava, lupaus vapaudesta. Haistaa merituuli, tuoksu joka herattaa muistoja ja tunteita, kuulla aaltojen iskeytyvan laituriin. Tuntea merituuli hiuksissa, antaa sen sekoittaa hiukset, nahda auringon valkehtivan meren pinnalla. Oi, miten olen kaivannutkaan merta, miten rakastankaan merta.

Huomenna lahtee juna kohti Kumningia, josta olisi tarkoitus paasta jollakin keinolla Vietnamin rajan yli. Vietan taas seuraavat 42 tuntia junassa, kiinalaisessa makuuvaunussa hard sleeperissa. Se on sellainen kokemus joka jokaisen pitaisi nahda ja kokea. Kiinalainen makuuvaunu tarkoittaa kolmea sankya paalleikkain, yhdessa valikossa kaksi korkeaa sankymuodostelmaa. Hytteja ei ole, sankyvalikoita yhdessa vaunussa on 12, joka tarkoittaa, etta 72 ihmista matkustaa sulassa sovussa kiinalaisessa makuuvaunussa. Ehdottomasti kokemisen arvoista, tosin ihmiset kuten mina, jotka pelkaavat korkeita paikkoja, eivat ehka ole niin innoissaan. Ei ole mukavaa nukkua 40 senttia katonrajasta kapealla sangylla, koko ajan vain pelaten putoamista. Myoskin sinne kiipeaminen on oma taiteenlajinsa.

Mutta on se hassua miten ihminen sopeutuu erilaisiin asioihin. Pari viikkoa sitten vessassa kaynti oli minulle koettelemus, koska taalla vessa kasittaa reian lattiassa. Nyt en enaa juurikaan asiaa ajattele, joten kylla mina viela sopeudun hard sleeper-juniinkin.

*
Xiamen, Kiina
Paikallista aikaa 17.56
Suomen aikaa 11.56
*