Pelottavaa, miten kasitteellista on ihmisen onnellisuus. Ihminen pyrkii onnellisuuteen, mutta koska tietaa olevansa onnellinen? Miten onnellisuutta voi mitata? Ja miksi se onnellisuus, jos sita onkaan, katoaa niin nopeasti?
Ma en tieda olenko onnellinen. Olenkohan koskaan ollut onnellinen? Olenkohan joskus ollut onneton? Vaiko onko tama kaikki samanlaista arkea, seuraava paiva jatkaa siita minne edellinen jai, koskaan mikaan ei muutu?

Mun paa tilttaa ihan just. Mulla on liikaa aikaa ajatella. Paani on viela sen verran kehitysasteella, etta liika ajatteleminen ei ole hyvasta. Liikaa aikaa kelailla kaikkia vanhoja juttuja, liikaa aikaa pohtia tulevaisuutta. Kuinka monta kertaa olenkaan lahiaikoina miettinyt eraista tapahtumista, "mita jos olisin tehnyt toisin". Niin ei saisi tehda, tiedan sen, mutta se hiljaisuus ahdistaa minua. En ole tottunut olemaan hiljaisuudessa. Aina on ollut musiikki, liikenne, kaikki. Nyt ei ole.
Hiljaisuus sattuu. Pakko tayttaa paa ajatuksilla, ettei kuule hiljaisuutta. Hiljaisuus todellakin sattuu.

Rakastan sita hiljaisuutta jonka tavoittaa vain kesaoisin kesamokilla. Se rauhallisuutta, pysahtymista. Sita pysahtynytta kiireetonta tunnelmaa voi kosketella kasin, yksinainen lintu laulaa silloin talloin, onko se aamun ensimmainen vaiko illan viimeinen, sita ei kukaan tieda, mutta ei silla ole valia.
Taalla hiljaisuus on erilainen. Se on levoton, hermostunut. Odottaa jotain tapahtuvaksi, mutta ei tieda tapahtuuko mitaan koskaan.

*
Pilvista +9
Paikallista aikaa 22.01
Suomen aikaa 23.01
*