Illan lammin tuuli puhaltaa jostakin selkaani, olen jalleen uudessa kaupungissa, huomenna on taas lahdon aika. Jatkuva lahteminen uuvuttaa, kauniit maisemat alkavat nayttaa samalta, ja kuumat kasittamattoman taydet bussit riistavat hermojani enemman ja enemman.
Mutta olen oppinut valittamasta, ei sellaisista pikkuasioista kannata huolehtia. Lopulta se on kuitenkin aivan sama onko suihkusi kylma vaiko kuuma, onko vessassa reika lattiassa vaiko pontto, on sama matkustatko ilmastoidussa luksusbussissa, jossa jaloillesi on tilaa, vaiko tungetko itsesti vanhan auton avolavalle, jossa on jo kymmenen ihmista ja muutama kana ja kymmenen ihmista tulossa viela jalkeesi tavaroidensa kanssa. Ei sellaisilla asioilla lopuksi ole mitaan merkitysta, eraat asiat vain menettavat merkityksensa, ei niita enaa mieti.|
Vaikka ainainen lahteminen uuvuttaa, en osaa enaa olla paikallani. Muutaman paivan jalkeen alkaa tuntua silta, etta pitaisi paasta liikenteeseen, tietaa etta monia uskomattomia paikkoja on viela nakematta. Olen Venajan junan jalkeen nukkunut vain kerran yli kaksi yota samassa sangyssa. Halu lahtea polttaa jossakin sisuksissa, vaikka olen koko ajan matkalla. En tieda loydanko koskaan maaranpaatani, sammuuko lahtemisen halu koskaan sisimmastani?

Olen loytanyt paratiisisaaren. Loysin paikan jossa sieluni lepaa, paikan jollaista en uskonut enaa tassa ihmisen turmelemassa paikassa olevan olemassakaan. Laosin etelaosista Mekong-joen varrelta loytyy saariryhma, jota lansimaalaisittain kutsutaan Four Thousand Islandiksi. Osa saarista on edelleen sahkottomia ja osassa sahkoa on vain nelja tuntia paivassa. Paikalliset kalastajaperheet elavat arkeaan kasittamattoman kauniissa maisemissa, kulkevat paikasta toiseen kiikkerilla ja kapeilla veneillaan, naiset pesevat vaatteita sinertavassa joessa ja kaiken ylla lepaa rauha.
Paratiisi. Ainakin minulle. Aamuisin havahdat kukon lauluun, ja iltaisin istuskelet kynttilan valossa joen rannassa ymparillasi taydellinen pimeys, kuunnellen yon sinfoniaa ja katsellen mustalta taivaalta loistavia tahtia.
Samanlaisen tunnelman loydan kesaisin mokilta, ajattomuutta, rauhaa ja hiljaisuutta. Poikkeuksena vain, etta talla kertaa ymparillasi ovat palmut, hiekkaiset rannat ja kuumuus Suomen jarvi- tai merimaiseman sijaan. Itseasiassa havahduin eras keskipaiva istuskellessani pienella kallioisella saarella keskella jokiulappaa ajatukseen, etta olisin Turun saaristossa. Havahduin tajustessani, etta oikeasti olen laolaisesssa paratiisissa, en suomalaisessa, vaikka maisemat muistuttavat toisiin ja aaltojen liplatus rantakallioon on samanlainen.

Eilisiltana saavuttiin takaisin Vietnamiin, huomenna olisi tarkoitus jatkaa matkaa etela-Vietnamin rannikkoa pitkin Kambodzaan. Lahtemisen haluu palaa taas rinnassani vaikka tanaan vasta saavuin.

*
Hue, Vietnam
Paikallista aikaa 21.58
Suomen aikaa 16.58
*