Näen edessäni tutut kasvot vuosien takaa. Ei edes monen vuoden takaa. Tukka hieman pidentynyt, ehkä muutama kilo lisää jossakin. Mutta kuitenkin niin tuttu. Onko tuttua vain ulkomuoto? Vaivautunutta keskustelua, ei oikein tiedä mitä pitäisi sanoa, mitä jättää sanomatta. Vaihdetaan kuulumiset, sen jälkeen keskustelu loppuu, ja tulee kiire jonnekin muualle. Tässäkö seisovat vastaikkain vanhat ystävät, erottamattomat? Loppuiltana ei enää vaihdeta kuulumisia, ne on kysytty, ei ole enää mitään sanottavaa. Tahtoisi kertoa kaiken vuosien varrelta, mutta ei tiedä mistä alottaisi, ja miten. Ja eihän toista edes loppuen lopuksi kiinnosta. Mihin katosi tuon ulkokuoren alta se tuttu ja rakas ihminen, jolle voi kertoa mitä vain, milloin vain? Milloin me kasvoimme erillemme? Mitä tapahtui?
Vuosi sitten kauniina morsiamena seisoa nuori, hieman ujosteleva, pieni tyttö. Nuoresta tytöstä on kasvanut aikuinen nainen, jolle en tiedä mitä sanoisin. Elämä on koetullut molempia, mutta niin eri tavalla. Siinäkö se tapahtui, eroon kasvaminen? Tapahtuiko se jo aiemmin? Vai tapahtuiko se sinä kesäpäivänä, jolloin nuoripari sanoi toisilleen tahdon, ja samalla valitsivat elämäntiekseen tien, joka ei tule olemaan minun elämäntieni?
Elämäntiemme kai oli eri jo silloin teineinä, ajatukset tulevaisuudesta olivat niin erilaiset, tiesin jo silloin, että minun tulevaisuuteni ei ole kuuluva siihen ideologiaan johon sinä kasvoit, ja aikuistuit. Mutta teineinä meitä yhdisti ystävyys. Sanotaan, että ystävyys ei haihdu minnekään, mutta vuodet haalistavat kaiken.
Mutta mihin se ystävyys katosi. Muutuitko sinä? Astuitko ulos lapsuudenkengistäsi, kun kesäpäivänä puit kauniin valkoisen morsiuspuvun päällesi?
Vai olinko se minä joka muutuin?

"Muistaa sen tytön pienen voinhan, muistaa sen pojan pienen voin.
Milloin mä vanhenin, he milloin varttui noin?
Kauniiksi tytön huomaan tulleen, pitkäksi pohjan tulleen niin.
Eilenhän vielä kanssaan leikittiin.

Nousee päivä, laskee päivä, kiitää hetket näin.
Siemen niin pian maasta kasvaa auringonkukaks silmissäin.
Nousee päivä, laskee päivä, kiitää vuodet niin.
Talvet ja kesät toistaan seuraa, naurusta menet kyyneliin.

Millaiset neuvot voisin antaa, tietänsä miten helpottaa?
Päivittäin toisiltaan he parhaat neuvot saa.
Tyyniltä molemmat he näyttää niin kuin hääparin kuuluukin.
Alle tuon katoksen myös tahtoisin.

Nousee päivä, laskee päivä, kiitää vuodet nuo.
Talvet ja kesät toistaan seuraa, riemut ja surutkin kai tuo.
Nousee päivä, laskee päivä, kiitää vuodet niin.
Talvet ja kesät toistaan seuraa, naurusta menet kyyneliin."