Itsesuojeluvaistoni on kadonnut, jos sellaista on koskaan ollutkaan.
En osaa pelata nailla pimeilla syrjaisilla kaduilla, vaikka tiedan niiden olevan vaarallisia. Olen kuullut mita kauheimpia juttuja. Olen itse kokenut sivukujien olevan vaarallisia. Mutta eipahan minulla enaa oikeastaan ole mitaan mita varastaa, ne varastivat jo kaiken.

Itsesuojeluvaisto on kadonnut ja olen kai tullut valinpitamattomaksi. En tieda mitaan parempaakaan sanaa jolla voisin sita tiettya tunnetta kuvata.
Reilu kuukausi sitten ajoin pahan kolarin, jossa oli hengenlahto kai aika lahella. Niin mita sitten?
Paasin muuttamaan Espanjaan, loistava tilaisuus kaikkeen. Niin mita sitten?
Minut ryostettiin edellispaivana, kaikki arvokas on tiessaan. Niin mita sitten?
Onko se valinpitamattomyytta? Mita on valinpitamattomyys?
Minulle on viime aikoina tapahtunut sellaisia asioita, jotka eivat ainakaan minulle ole aivan jokapaivaisia asioita. Mua kalvaa tieto siita, etten ole niista erityisemmin valittanyt, en niista iloisista enka vahemman iloisista. Kylla mina iloitsen, kylla mina suren, mutta en kuitenkaan.

Samassa koulussa on kanssani tytto, joka on nyt taalla Espanjassa samassa tyopaikassa kanssani. En juurikaan aikaisemmin tuntenut tyttoa. Pieni koulu niin kaikki tuntevat toisensa, mutta ei me kuitenkaan sen enempaa oltu tekemisissa.
Tassa on viikojen aikana tullut esiin hassuja yhteensattumia.
Tytto oli aika samanlaisessa kolarissa kuin mina, juuri pari paivaa minua aikaisemmin. Han muutti samaan kaupunkiin paria viikkoa minua aikaisemmin. Edellisiltana myos hanen kannykkansa varastettiin, tosin eri varkaat.
Hassuja yhteensattumia. Sellaisia on tapahtunut taalla ollessani muitakin.
Esimerkiksi nykyinen kamppikseni on asunut Suomessa ollessaan samassa rapussa kuin mina, ja olemme olleet toisistamme taysin tietamattomia.

*
Selkeaa +14
Paikallista aikaa 19.52
Suomen aikaa 20.52
*