Baarissa soi Hansonin Mmmbop. Karaokevetäjä naurahtaa mikrofoniin "Haluaisin omistaa tämän kappaleen kaikille yhdeksänkymmentäluvulla syntyneille".
Keskustelin tänään erään ihmisen kanssa, että eihän kukaan voi olla syntynyt yhdeksänkymmentäluvulla. Eihän? Muisteltiin 90-lukua, mikä kaikki kamala oli silloin in. Apua. Vuonna 1997 syntyneet ovat 10-vuotiaita ja aloittivat muutama päivä sitten neljännen luokan. Siitä alkaa taival kohti pahaa teini-ikää. Ehkä haluaisin vielä kerran kokea miltä tuntuu olla 13-vuotias, miten kiehtovaa olikaan kaikki kielletty. Mutta on aivan käsittämätöntä että joku on syntynyt 1995, ei sitä voi käsittää. Tai kyllä minä ymmärrän, että joku on syntynyt silloin, mutta he ovat nyt 12-vuotiaita, eivät he voi olla, siitähän on vasta muutama vuosi, kun itse olin 12, ja aloitin itseni etsimisen, ja kaikki ne kiehtovat pahuudet. Olen itseäni etsinyt 12-vuotiaasta saakka, mutta en ole vieläkään löytänyt.
Mmmbop loppuu, karaokevetäjän ääni kajahtaa kaiuttimiin "Tässä lisää musiikkia 90-luvulla syntyneille, íki-ihana XL-5". Itkettää ja naurattaa samaan aikaan, eihän kukaan voi olla unohtamatta XL-5:sta, vaikka kuinka haluaisi.
Hansonit ja XL-5 kuuluvat lapsuuteeni, minulla on kai vieläkin jossakin tallella XL-5:n c-kasetti, tai ehkä aika on sen jonnekin kadottanut. Ne kuuluvat minun lapsuuteni, veljenpoikieni lapsuuteen kuuluu Lenni-lokin poikanen ja Tean tytöt tykkää. 4-vuotias veljenpoikani inhoaa kyseistä kappaletta, hänen kuultensa ei sitä saa laulaa, hän todella suuttuu, koska ei pidä tytöistä. Ehkä hän on tietoinen seksuaalisesta suuntautumisestaan jo tuon ikäisenä.
Lapsuuttani ja nuoruuttani en saa takaisin, mutta ehkä on parempi jättää ne menneisyyteen, kuten XL-5 ja Hansonitkin. No eipä Teakaan hyvää musiikkia ole, mutta ehkä muistamme sen kymmenen vuoden kuluttua "Se oli niin vuotta 2007".
Vaikka vanhenen hetki hetkeltä, en ole vielä vanha, olenhan itsekin syntynyt melkein 90-luvulla. Ehkä minusta tulee nykyajan Peter Pan, en koskaan kasva aikuiseksi. Vielä ei ole minun aikani aikuistua. Voin vieläkin nukkua sunnuntai-aamuisin kolmeen iltapäivällä ja sen jälkeen vain kikatella tyhmiä päättömiä juttuja ja kärsiä vasemmassa aivolohkossa sijaitsevasta epämukavasta tunteesta, nousta sängystä vasta illan hämärtyessä. Joskus krapulapäivätkin ovat kivoja. Varsinkin kun on nuori ja tietää, että ei krapula kuitenkaan kestä kahta päivää kauempaa, kisakuntoa riittää vielä.
Eilisiltana löytyi vanhan ystävän kanssa paljon muistelemista vuosien varrelta, ymmärsin, että kyllä niitä elettyjä vuosia mahtuu minunkin elämänkaareeni, vaikka en myönnäkään olevani vanha. Olen uusi Peter Pan. Tämän ystävän tapasin ensimmäisen kerran ollessani 15-vuotias, tuntuu kuin se olisi ollut eilen, vaikka todellisuudessa siitähän on jo vuosia. Vuodet ovat meitä molempia kuljettaneet ja koetelleet, mutta ystävyytemme on säilynyt, toivottavasti se säilyy víelä vuosia, hän on minulle yksi tärkeimmistä.

Vanhempi mies tuli minulta kysymään istuessani baariin yhteiskäytössä olevalla koneella "Oletko Eeva?" "En." "Se nimi sopis sulle, niinku Adamin Eeva, oot niin kaunis, tän baarin kaunein nainen."
Ehkäpä vanhempi heteromies ei juurikaan löydä homobaarista naisia, jotka noudattaisivat sitä kauneuskäsitettä kuín hänen silmänsä.