Eräs lähipäivistä oli ihana päivä. Juuri sellainen, kun aurinkoisen kevätpäivän pitää olla.
Sain jakaa sen ystävieni kanssa, lapsuudenystävien ja tuoreempien ystävien kanssa. Vilkas päivä, miten yhteen päivään voikaan mahtua niin paljon tapaamisia, halauksia, iloa ja lämpöä. Päivä jatkui jäätelönsyönnistä kaupungissa maaseudulle meren ääreen, nuotion tuoksuun. Savuisen yökerhon vilkkuvalojen kautta ilta jatkui aamutunneille puistoon Jägermaister ystävänäni. Muistaakseni en rikkonut lakia. Voiko hyvää päivää lopettaa paremmalla tavalla kuin nukahtamalla lämpimään ja turvalliseen kainaloon auringonvalonsäteiden tunkeutuessa huoneistoon kuin varkain, muistuttaen uuden päivän alusta. Mutta sisällä lämmittää tieto, tänään minulla ei ole kiire minnekään.

Samaisena päivänä osallistuin moneen mielenkiintoiseen keskusteluun onnellisuudesta. Rakastuneet ovat onnellisia kolkutellessaan kirkon ovia, valitessaan sifonkikankaita prinsessamekkoon, suunnitellen elämänsä kauneinta päivää. Vanhat ystävät ovat onnellisia saaden viettää muutaman hetken yhdessä, aivan niin kuin ennen. Nuori ihastus vaihtaa kohdetta vuorokauden aikojen mukaan, hän on taas onnellinen, löytäessään itselleen taas hetkeksi elämänsä naisen.
Joku iloitsee oman suuntansa löytämistä, vastakkainen sukupuoli ei ehkä aina ole se oikea sukupuoli. Joku nauttii päässessään meren ääreen, pois kaupungin humusta edes hetkeksi. Sekalainen joukko erilaisia ihmisiä löytävät yhteisen sävelen, jokin heitto pureutuu kaikkien huumorintajun muurin läpi.
Päivä täynnä onnellisuutta.
Aamun sarastuksesta oli jo hurahtanut hetki jos toinenkin, kun keskustelin erään ihmisen kanssa aiheesta muiden kiirehtiessä töihin. Ehkä meistä näki, että elämme edelleen eilistä iltaa, mutta emme antaneet sen vaivata, olimme löytäneet paremman puheenaiheen, ihmisten onnellisuuden.
Miksi ihmiset eivät osaa olla onnellisia siitä mitä heillä on? Mikseivät he osaa iloita asioista, jotka tässä hyvinvointi-yhteiskunnassa tuntuvat itsestään selvyyksiltä? Meillä on paljon mistä kiittää, miksemme osaa olla kiitollisia? Me saamme tehdä sitä mitä haluamme. Meillä on eräänlainen valta omasta elämästämme ja omista päätöksistämme. Sitä emme osaa arvostaa, koska emme ehkä osaa sisäistää sitä, että kaikilla ei ole samaa valinnanvapautta. Ehkä kaiken voisi kiteyttää kliseiseen lauseeseen; "On lottovoitto syntyä Suomeen".

Päässäni on soinut monta päivää lause, jonka burmalainen ystäväni Linn muutama kuukausi sitten tokaisi minulle, ehkä hieman surua äänessään "You're lucky, that you're white". Samainen lause saa minut joka kerta surulliseksi, näen sieluni silmin hänen surulliset ja kovia kokeneet silmänsä edessäni. Mutta ne silmät jaksavat silti nauraa.