Ulkona tuulee. Tunnen tuon tuulen. Tunnen sen monen vuoden takaa. Tunnen sen niin monesta hämärtyvästä syysillasta. Tuo tuuli tietää syksyä.
Se on lempeä, mutta kuitenkin kipakka. Se on viileä, mutta silti pehmeä. Se tuo tuoksuja mereltä, kertoen tarinoita kaukaa. Kohta tuo tuuli muuttuu, se pakenee syystuulen tieltä, joka riisuu puut paljaaksi, saa lehdet leijumaan hiljalleen maahan, täyttäen maan hetkeksi väriloistoon, joka kuitenkin katoaa niin nopeasti pitkän pimeän tieltä. Kohta katulamppuni eivät valaise vielä vihreitä lehtiä, vain mustia paljaita oksia.
Tuo tuuli on nyt täyttänyt kaupunkini, kertoen syksyn tulosta, mutta samalla se vihjaa, että vielä on aikaa, vielä on kesää jäljellä, ei paljon, mutta ihan hieman. Se lohduttaa.
Olen kaivannut tuota tuulta. Se tuo monet muistot vuosien varrelta, monet pimenevät loppukesän yöt, jolloin vielä oltiin kuolemattomia. Tuo on se raikas tuuli, joka selvittää päätä unohduksen humalasta. Se tuuli, joka aamuyön hetkinä värisyttää selkäpiitä, muistuttaen siitä, että enää ei eletä keskikesää, silloin alkaa kaipaamaan lämpöä, omaa sänkyä johon käpertyä piiloon, piiloon syksyltä. Mutta ei, ei ihan vielä, vielä voi hetken nauttia kesästä. Sitten saa syksy tulla, saa käpertyä omaan itseensä, polttaa kynttilöitä, olla luvalla apea.
Minä olen kuin syksy, ainaisesti melankolinen, tumma ja sateinen. Mutta syyspäivänä aurinko paistaa kirkkaammin kuin muulloin, vaikkakin vain pienen hetken. Kynttilä valaisee pimeää iltaa, takkatuli lämmittää. Ruskan loisto puissa salpaa hengen kauneudellaan.
Haluan antautua tuolle tuulelle, antaa sen kuljettaa minut pois syksyn tieltä, pakoon itseltäni.

"Onhan noita laulajia
ja tuulta pohjoisesta
allapäisiä mielialoja
ylpeyttä, iloa

Ei väliä sillä
mitä teimme nämä vuodet
ja se kohtuu millä
tätä armon maailmaa kohtelet
ei tao tyhjemmäksi
eikä tiet pitene
mihinkään kaukaisuuteen
missä meillä omamme

Ja kukat pöydälläsi
on onnen tuomia
kun nostat surulaulun
ennen uneen itkemistä

:;La-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-la-laa
kirosäkeet:;

Ja yö valkoiseen silkkiin
se käärii niin ja niin
on ajat loppuneet
sanat puhki kuluneet
ei sumunriekaleisiin pysty piiloutumaan
ei aamuun luottamaan
kun nimet vähenee
mustat hampaat lähenee
ja

Onhan noita laulajia..."

CMX - Kirosäkeet

Jään keskustelemaan tuuleni kanssa, ihailemaan pimeää iltaa.