Matkalla taas. Jokaikista raajaani kolottaa bussissa vietetyn levottoman yon jalkeen. Ei haittaa. Nautin tunteesta kun havahtuu keskella yota ja katselee hetken ulos pimeyteen nahden vain oman peilikuvansa ennen levottomaan uneen vaipumista. Hetki on siina. Siina on koko elama. Kaikki se mita minulla on. Minulla ei ole muuta kuin itseni ja vieras maa. Tama on minun. Mina olen taman.

Iltahamarassa maisemat vilahtavat ohitse, uudet ja vieraat, samalla vanhat ja tutut. Minulla on musiikki. Uppoudun itseeni ja musiikkiini, se on kaikki mita minulla on, enempaa en tarvitse. Taman yon tama bussi on kotini, jaan kotini kymmenien muiden ihmisten kanssa. Tavallisesti en pida siita, kun vieraat ihmiset ovat kodissani, minun reviirillani. Mutta nyt kotini tekee minut kodittomaksi, asun jalleen taman yon reviirilla joka on kaikkien yhteista, ei kenenkaan omaa.

Olen kulkenut muiden mailla. Olen kulkenut mailla, jotka eivat ole kenenkaan. Olen ylittanyt maita. Olen ylittanyt jokia. Olen ylittanyt meria. Olen kulkenut tuhansia kilometreja, mutta olenko minnekaan jattanyt merkkia itsestani. Huomisaamuna kun taalta jalleen lahden, kukaan ei enaa muista, etta olen kulkenut tassakin kaupungissa. Se ei haittaa. Tarkeinta on, etta mina muistan. Kannan muistot sisallani seuraavat vuodet tai kuukaudet, niin kauan kuin on tarkoitus muistaa. Sitten mina unohdan. Mutta tarkeinta en unohda koskaan.
Teen taman matkan itseani varten. Itseani varten ylitan meret ja maat, kuljen muiden mailla ja jaan kotini muiden ihmisten kanssa. Ehka se on itsekeskeista, ehka ei, mina en valita. Haluan oppia muusta maailmasta ja muista ihmisista, siina samalla ehka opin ymmartamaan itseanikin paremmin. Tai ehka viela huonommin.
Sama se, mutta lahtemisen halu palaa edelleen jossakin syvalla minussa, minun on nyt aika menna. Ehka huomenna on jo liian myohaista.

Eilisiltana jaettiin taas bussissa Jennin kanssa kuulokkeet. Jossakin vaiheessa yhtaaikaa ymmarrettiin, miten kuulokkeista kuuluva musiikki kuvaa hetkea ehka hiukan liiankin hyvin.
"Avaan ikkunan
hengitän sisään maisemaa
niin täydellistä, että pelottaa
Pelkään, että aika ajaa meidät erilleen
Mitä sitten teen
mitä sitten teen?
Eikä ajatella sitä kuka on kenenkin
että meillä kaikilla on kotikin
Toisilla on joku, joka siellä odottaa
Nyt ei kukaan muista
eikä tahdokaan"

*
Saigon, Vietnam
Paikallista aikaa 14.36
Suomen aikaa 09.36
*