"Ja juuri silloin teen oivalluksen: niin elämä kohtelee meitä, se unohtaa meidät.
Me haluamme niin kovasti olla välttämättömiä. Me kuvittelemme tekevämme syvän vaikutuksen muihin ihmisiin. Me kuvittelemme että voimme jättää jälkiä paikkoihin, joissa olemme eläneet
Niin ei kuitenkaan ole. Jos onni on myötä, kourallinen ihmisiä muistaa meidät niin kauan kuin he ovat elossa. Jos meitä kohtaa vielä suurempi onni, he muistavat meitä lämpimin tuntein, ilman katkeruutta.
Mutta paikat ja paikkakunnat ovat tunteita vailla. Ne elävät vain nykyhetkeä.

Dani eli melkein koko elämänsä Helsingissä, mutta hän ei jättänyt jälkeäkään kaupunkiin.
Benita oli kerran nuori ja mustatukkainen ja hänet valittiin Miss Tampereeksi, mutta ei Tampere häntä muista.
Ja: On kuin Henrik ei olisi ikinä astunut jalallaan Sahalle."

Kjell Westö, Leijat Helsingin yllä

Viime viikonloppuna oli lapsuudenkotini muutto. Istuin pitkään pienessä leikkimökissä, jonka verhot, joita olen itse ommellut ja ovikellon, jonka isoveljeni on aikoinaan tehnyt, olin unohtanut. Muistin jälleen lapsuuteni. Se vietiin minulta yhden lyhyen lauantaipäivän kuluessa.
Kohdelkaa kotiani hyvin.