Tuntuu kuin olisin kadottanut kuukauden elämästäni. Juuri alkoi marraskuu, ja nyt se jo loppuu. Ahdistavaa, ja kummallista. Ei sinänsä, jos minulla olisi elämä, ja elämässäni vilskettä ja vipinää, kuukausi voisi helposti suhahtaa ohi silmien kaiken elämämisen ohessa. Mutta ei, minulla ei ole elämää, minulla on vain orjatyöni, koneen tavoin teen työtä niin kuin on käsketty kaheksan tuntia päivässä, pääsen pois tehtaasta ja jatkan arkitoimiani saman koneen tavoin. No onneksi voin laskea päivä siihen, että olen jälleen virallisesti ihmisarvon omaava työtön ihminen, en tehtaan ihmisorja, jolla ei ole ihmisarvoa.

Hetkittäin näyttää siltä, että elämäni nostaa jälleen päätään, hetken aikaa muistan, että joskus minulla oli elämä, ja se taitaa olla vieläkin tallella, tosin jossain taustalla, unohdettuna.
Mistä johtuu, että kuukausien hiljaiselon jälkeen on kaikenlaista sättäystä moneen eri suuntaan miesrintamalla? En ymmärrä, miksi ne kaikki ilmestyvät elämääni saman vuorokauden aikana, ja sitten taas katoavat kaikki samaan aikaan, ja kuukausien hiljaiselo alkaa jälleen...

Tammikuun alussa lähtee Helsingistä juna Moskovan kautta Pekingiin, mutta missä on minun matkainnostukseni?