Ihmiset ovat tämän planeetan kummallimpia olentoja. En ymmärrä näitä kahdella jalalla kulkevia nisäkkäitä. Mutta en kai voi odottaa ymmärtäväni muita, kun en ymmärrä itseäni. Haluaisin tutustua itseeni, oppia tuntemaan minä ja minuus.

On ihmisiä, joille haluaisin sanoa eräitä asioita, miksen kykene siihen? Miksen ole koskaan oppinut puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä? Haluaisin löytää itsestäni vastauksen siihen mitä mä pelkään. Minun olisi kai jo pitänyt oppia, että pitää elää jokaista päivää kuin viimeistä, niin lähellä lähtö kävi. Mutta en sitä ole oppinut, ainakaan vielä. Mulla ei yksinkertaisesti riitä uskallus siihen. Enkä tällä nyt tarkoita, että pitäisi lähteä tältä istumalta hyppimään benji-hyppyjä tai vastaavaa, vaan ihan arkipäiväisiä asioita. Liian usein ihminen unohtaa kertoa toiselle, mitä hän merkitsee ja kuinka paljon välittää. Mä välitän, mutta en saa sitä ilmaistua, jokin sisälläni estää sen.

Ahdistaa. Oma aikaansaamattomuus. Muiden aikaansaamattomuus. Se, että ei ole mitään mitä pitäisi saada aikaiseksi.
Levoton olo, ajatus kulje, en kykene kirjoittamaan. Ahdistus on suuri, tuntuu että tukehdun.